Kuningaskalastaja. Törmäsin sen patsaaseen Hong Kongissa. Kuningaskalastaja on lintu, joka voi sukeltaa enintään 25cm:n syvyyteen pyydystämään kalan. Havainnoija on kuin kuningaskalastaja: se elää omassa viitekehyksessään, mutta havainnoidessaan se sukeltaa sisälle, on siellä hetken ja tulee saaliin kanssa ulos.

Mielestäni jokaisen kehitystä mielivän tulisi poistua mukavuusalueeltaan tai tutusta ympäristöstä. Jos on pyörittänyt samaa oravanpyörää ja tuijottanut samaa tapettia vuosia, emme kykene toimimaan toisin. Havainnointikykymme on rajoittunut yhteen tapettiin oravanpyörässä: ratkaisemme vanhaan tuttuun tyyliin. Kyseenalaistaminen on vaikeaa, koska tuttuuteen on helppo turvautua. Ei osata ajatella toisin.

Okei myönnän: rakastan matkustamista. Nautin siitä, että törmään erilaisiin tapoihin toimia. Yritän uida noihin tapoihin ymmärtääkseni paremmin, miksi niin toimitaan ja miten se eroaa omasta tutustani. Todennäköisesti teen virheitä ja vielä todennäköisemmin en onnistu havainnoimaan kaikkea, vaan toimin uudessa ympäristössä samat lasit päällä kuin aiemminkin. Olen kuitenkin turisti vieraalla maalla.

Käytän googlea paljon ja tekoälyä jonkin verran haarukoidessani viimeisiä trendejä. Mutta ilman ärsykettä, en tiedä mitä kysyä. Havainnointi herättää ärsykkeen, minkä jälkeen on helppo tunnistaa ja harjoittaa käyttötapausta. Nimittäin on kallista ratkaista maailma ja löytää uusia mahdollisuuksia oman työpöydän ääressä. Oletko kokeillut ideoida toimistossa läppäri edessäsi x:ttä kokeilua? Havainnointi on lopulta edullinen tutkimusmetodi.

Viime matkallani havainnoin haluamattakin monia asioita, joiden uskon olevan merkityksellisiä mm. työnantajalleni. Se, mitä kuulen Suomessa puhuttavan siitä, mitä pitäisi tehdä, on Aasiassa jo arkipäivää. Hong Kongin lentokentällä astutaan koneeseen kasvojen tunnistuksen kautta näyttämättä maihinnousukorttia; Taipein metrossa voi ottaa QR-koodin kautta yhteyttä asiakaspalvelun AI-agenttiin; Filippiiniläiset voivat keskustella “ihmisläheisen” ai-botin kanssa huolistaan. 

Vaikka Aasiassa käteinen on kuningas, kaikkialla voi tilata ruokansa digitaalisesti QR-koodin kautta omalla puhelimellaan. Julkisen liikenteen korttiin voi ladata käteistä ja maksaa sillä käteisen sijaan useissa liikkeissä.Ûberin tai vastaavan Grabin käyttö on vaivatonta: sillä tilaa kuljetuksen, ostokset, ruoan jne. Ilman, että sovellukseen lataa luottokortin tiedot. 

Aasiassa tekoäly ja digitalisaatio ovat täydellä teholla osa arkipäiväistä elämää. Onko vauhti ollut liian kova? Kenelle jaan tietoni? Tämä mietityttää, kun prepaidin ladatakseen pitää rekisteröityä Filippiineillä millä tahansa henkilötodistuksella ja Hong Kongissa vain passilla, josta muuten pitää olla erittäin tarkka kuva. Filiippiineillä syy on se, että vaatimuksella pyritään rajoittamaan prepaidien rikollista käyttöä. Olihan maa aikoinaan sms-viestimäärien kuningas. Hong Kongin eli Kiinan osalta vaatimus mietityttää varsinkin, kun viranomaisten vaatimus lisäksi on, että paikallisiin puhelimiin ei voi asentaa eSimiä. Sitähän ei voi seurata, koska se ei toimi paikallisessa verkossa. 

Olen vieraillut Hong Kongissa useasti, mutta ensimmäisen kerran tunsin kiinalaisen isoveljen niskassani, ja huom. olin vain turisti. Ainoa paikka, missä olin onnellinen kameroiden ja tietojeni jakamisesta ties kenelle, oli yksinäinen patikointi luonnon keskellä hiljaisilla poluilla.

Palvelumuotoilijana ja lentämishulluna minua kiinnostaa erityisesti julkinen liikenne ja sen sujuvuus. Aasian ja lähi-idän lentoyhtiöt ovat jo vuosia peitonneet länsimaalaiset. Aina pohdin sitä, testaavatko kilpailijat toisia lentoyhtiöitä ja kopioisivat parhaat käytännöt omiin yhtiöihinsä. Sama koskee lentokenttiä. Vaikka Australian raja jännitti (tullasin mm. inkiväärijauheen) ja odotin pitkää jonotusta, eteneminen Melbournen rajalla ja tullissa eteni kuin juoksuradalla, jotka olikin maalattu lattiaan ohjaamaan matkustajavirtaa. En melkein edes tajunnut olevani lentokentällä.

Opin matkallani myös, miten ihmiset suhtautuvat liikuntaan, ruokaan, kasinoihin ja kiinalaisiin siellä, esteettömyyteen ja saavutettavuuteen, Ukrainan sotaan, Venäjän ja Suomen rajaan, eläimiin ja erityisesti kotieläimiin, Trumpiin, USA:n ja Kiinan suhteisiin ja suhteessa Eurooppaan, missä ja milloin käärmeet sekä härät liikkuvat, miksi talot pysyvät pystyssä yli 6magnituden maanjäristyksessä, mikä ero on kuumuudella ja kosteusprosentilla, miten second hand -bisnes toimii Filippiineillä missä käytettyjen vaatteiden myynti on kielletty sekä millaiset permanenttikiharat ovat muodissa. Huolellisemmalla perehtymisellä olisin varmasti oppinut enemmän ja syvemmin, jolloin niistä voisi kaivella bisneshyödyt ja kopioida parhaat käytännöt ylpeydellä Suomen palveluihin.

Olen sitä mieltä, että liiketoiminnan kehityksen, innovoinnin ja yritysjohdon tulisi toimia vähintään kerran vuodessa kuin kuningaskalastaja. Joskus kävely metsässä riittää, toisinaan kannattaa viettää viikkoja uudessa paikassa. Turhinta hukkaa ei ole kehittää tuote tai palvelu, jota kukaan ei käytä, vaan turhin hukka alkaa siitä, että menettää mahdollisuudet nähdä ympärilleen ja siten luoda uusia liiketoimintamahdollisuuksia.